Citycon valitsi virtuaalisen yhtiökokouksen jo kolmannen kerran peräkkäin. Päätös heijastaa yhtiön sitoutumista jatkuvaan kehitykseen, tehokkuuteen ja innovaatioon. Palvelun toimittajaksi Citycon valitsi Euroclear Finlandin, jolla on 30 vuoden kokemus yhtiökokousten järjestämisestä sekä omistajatiedon ylläpidosta.

Valtteri Piri. Manager, Legal and Investor Relations, Citycon.

Edelläkävijä valitsee luotettavimman kumppanin

”Haluamme toimia edelläkävijöinä. Olemme jo kolmesti toteuttaneet yhtiökokouksemme täysin virtuaalisina. Virtuaalinen vaihtoehto oli meille alkuun täysin uusi, sillä olimme järjestäneet Suomessa vain perinteisiä yhtiökokouksia. Toisaalta silläkin oli meille arvoa, että olimme yksi Suomen ensimmäisistä yhtiöistä, joka järjesti virtuaalisen yhtiökokouksen”, kertoo Valtteri Piri, Cityconin lakiasioista ja sijoittajasuhteista vastaava päällikkö (Manager, Legal and Investor Relations).

“Valitsimme yhtiökokousten järjestäjäksi Euroclearin. Koimme, että Euroclear oli osaavin ja riskittömin kumppani ja heidän palveluvalikoimastaan virtuaalinen yhtiökokous vastasi parhaiten tarpeitamme. Yhtiöllä on vuosikymmenien kokemus yhtiökokousten järjestämisestä ja toimintansa luonteen vuoksi heillä on hyvä ymmärrys esimerkiksi siitä, kuinka suora- ja hallintarekisterissä olevien osakkaiden tietoja käsitellään. Tiedot ovat myös aina ajan tasalla, koska Euroclear hallinnoi niitä itse. Olemme voineet luottaa heidän ammattitaitoonsa kaikissa tilanteissa”, Piri toteaa.

Äänestäminen ennakkoon ja kokouksen aikana

Virtuaalinen yhtiökokous on yrityksen kannalta tehokas ja selkeä tapa viedä kokous läpi. Ennakkoäänestyksen ansiosta yhtiöllä on jo ennen kokousta tiedossa asioiden saama kannatus tai vastustus. Osakkeenomistaja puolestaan saa äänensä kuuluviin, vaikka ei pystyisikään osallistumaan itse kokoukseen. Myös kokouksen aikana äänestäminen on nopeaa ja turvallista.

”Meillä oli käytössä myös ennakkoäänestys. Tällöin osakkeenomistajan ei tarvinnut osallistua varsinaiseen kokoukseen, vaan hän pystyi äänestämään ennakkoon eri asiakohdista. Tästä on muodostunut meille jo käytäntö, että annamme osakkeenomistajille mahdollisuuden äänestää ennakkoon eri asiakohdista ”, Piri taustoittaa.

Huomio kansainvälisissä osakkeenomistajissa

Virtuaalikokoukseen on helppo osallistua sijainnista riippumatta, mikä helpottaa kansainvälisten omistajien osallistumista yhtiökokoukseen.

”Meille oli kumppanivalintaa tehdessä tärkeää myös huomioida, kuinka ulkomaalaiset osakkeenomistajat pääsevät osallistumaan kokoukseen hallintarekisteröityjen tilien kautta, sillä omistajapohjamme on hyvin kansainvälinen. Euroclearilla on taustansa vuoksi paras osaaminen ja asiantuntemus näiden tilien ja omistusten käsittelyyn.”

Turvallinen kumppanivalinta

Citycon on järjestänyt Euroclear Finlandin kanssa kolme virtuaalista yhtiökokousta. Palvelukokonaisuus on sisältänyt kokouksen toteutuksen etäyhteydellä Euroclearin studiolta, ennakkoäänestyksen sekä suorat äänikysymykset ja tulkkauksen yhtiökokouksen aikana. Kokemukset kokousten sujumisesta ovat olleet erittäin hyvät.

”Kaikki on toiminut erinomaisesti ja kokoukset ovat sujuneet myös teknisesti erittäin sujuvasti. Virtuaalikokouksissa hyödynnetään kansainvälisesti arvostetun Lumin yhtiökokousalustaa. Lumilla on kokemusta tuhansien virtuaalisten yhtiökokousten järjestämisestä ja lisäksi kokousalusta mahdollistaa Cityconin brändin näkymisen halutulla tavalla. Näytimme ennen kokouksen alkua brändivideomme ja alusta oli muokattu meidän brändi-ilmeemme mukaiseksi”, Piri kertoo.

”Ainoa pohdituttava asia on ollut, että osakkeenomistajat käyttävät ujosti puheenvuoroja. Esimerkiksi viime kokouksesta linjoilta tuli vain yksi kysymys. Olemmekin miettineet, miten voisimme jatkossa aktivoida osakkeenomistajia osallistumaan kokoukseen vielä enemmän. Yksi vaihtoehto voisi olla chat-toiminnon käyttöönotto, koska monelle kynnys kirjoittaa on matalampi kuin kysyä kysymys ääneen.”

Kenelle virtuaalinen yhtiökokous sopii?

Pirin mukaan virtuaalinen yhtiökokous sopii erityisesti pienemmille yhtiöille.

”Isoilla yhtiöillä kynnys fyysisen kokouksen poisjättämiseen on varmasti suuri.  Heille voisi toimia hybridikokous, mutta varsinkin pienemmille yhtiöille virtuaalinen kokous on hyvinkin oikea ratkaisu. Virtuaalinen yhtiökokous tavoittaa laajemmin ei vain kansainvälistä mutta myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvaa omistajakuntaa, kun osakkaat voivat osallistua kokoukseen kotipaikastaan riippumatta ja palvelun ollessa käytössä, myös äänestää ennakkoon,” Piri sanoo.

Enemmän kuin pakollinen sijoittajasuhdetapahtuma

Nykyään yhtiökokoukset ovat yksi merkittävimpiä sijoittajasuhdetapahtumia. Yhtiökokous on lakisääteinen sijoittajasuhdetapahtuma, jossa yhtiön osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiön asioissa. Vaihtoehtoisia järjestämistapoja perinteiselle paikan päällä järjestettävälle kokoukselle ovat hybridikokous, joka yhdistää perinteisen ja virtuaalikokouksen sekä kokonaan verkossa järjestettävä virtuaalikokous.

 

Citycon

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,0 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.


Asiakasreferenssi: yhtiökokoukset

Lisätietoja

Euroclear viestintä
efi.communications(at)euroclear.com