Uudistimme yhtiökokouspalvelua koskevaa kyselyämme. Uudistuksen tarkoituksena on tehdä kyselystä vielä entistäkin helpommin vastattava. Kyselyn ulkoasu ja tekniikka ovat muuttuneet.

’’Kyselyyn vastaaminen on helppoa: kysymykset löytyvät lähettämämme linkin takaa ja vastausvaihtoehdoista klikataan parhaiten sopivaa’’, sanovat Riina Välimäki ja Mervi Kujanpää Issuer Services-tiimistä.

’’Jokaiseen kysymykseen on myös mahdollista antaa vapaamuotoisia kommentteja tarvittaessa. Arvostamme näkemystänne suuresti ja odotamme innolla tulevaa palautetta’’, jatkaa Kujanpää, tiiminvetäjä.

Kyselyn uudistaminen on osa asiakaskokemuksen kehittämishanketta. Olemme uusineet varsinaisen asiakastyytyväisyyskyselymme viime vuonna, ja tänä vuonna jatkamme palvelukohtaisten kyselyiden osalta teknisen toteutuksen uudistamista. ’’Meille asiakaspalautteen kerääminen on osa ydintoimintaamme, ja siksi panostamme myös tekniseen toteutukseen palautteen käsittelyn osalta. Keskitymme toki asiakaspalveluun ensisijaisesti kuten ennenkin’’, sanoo Patrik Laaksonen, markkinointipäällikkö Euroclearin asiakassuhdeyksiköstä.

Tutustu tarkemmin

24/03/2017

Uudistettu yhtiökokouspalvelun tyytyväisyyskysely

Uudistimme yhtiökokouspalvelua koskevaa kyselyämme. Uudistuksen tarkoituksena on tehdä kyselystä vielä entistäkin helpommin vastattava. Kyselyn ulkoasu ja tekniikka ovat muuttuneet.

Lue lisää

Ota yhteyttä - autan mielelläni

Marketing Manager
Patrik Laaksonen
patrik.laaksonen(at)euroclear.eu
+358 20 770 6523