Väritukku Oy:n yhtiökokous osoitti joustavan yhtiökokousratkaisun sopivan kaikille kokouksille.

Euroclear Finland ja Lumi AGM UK ovat onnistuneesti tukeneet Väritukku Oy:n ensimmäistä hybridiyhtiökokousta. Osakkeenomistajilla oli mahdollisuus osallistua kokoukseen joko paikan päällä tai etänä. Äänestäminen oli mahdollista reaaliaikaisesti. 

Pandemian jatkuessa Väritukku näki tarpeen löytää ratkaisun, joka mahdollistaisi osakkeenomistajien ja henkilökunnan turvallisen ja tehokkaan yhtiökokoukseen osallistumisen reaaliaikaisesti ja hybridimuodossa, eli sekä kokouspaikalla että etänä. Eri vaihtoehdot arvioituaan yhtiö päätyi valitsemaan Euroclear/Lumi-ratkaisun.

Yhtiökokous, joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa, järjestettiin 17.4.2021. Koska Euroclear Finland ylläpitää Väritukun osakasluetteloa arvo-osuusjärjestelmässä, oli ilmoittautumisten vastaanotto ja osakkeenomistajien oikeuksien vahvistaminen yksinkertaista. Kokousratkaisu on yhdistettävissä mihin tahansa osakasluetteloon.

Kokousjärjestelyt onnistuivat jouhevasti, ja uuden teknologian yhdistäminen vakiintuneisiin kokouskäytäntöihin sujui moitteetta. Osakkeenomistajat saattoivat esittää kysymyksiä, ja äänestäminen oli mahdollista niin etäosallistujille kuin salissa paikalla olleille.

Kokouksen puheenjohtajana toiminut Soila Söderström lakipalveluyritys Fondia Oyj:stä sanoo: ”Tämä kokous oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Se osoitti selvästi, kuinka yhtiökokoukset voivat muuttua kohti hybriditilaisuuksia uutta teknologiaa hyödyntäen ja hyvin valmistautuen. Poikkeusolot vaativat joustavuutta ja kasvattavat kysyntää turvallisille kokouksille, jotka ovat muuttumassa luontevaksi osaksi uutta normaalia.”

”Etäyhteyksien avulla toteutettu yhtiökokous tarjoaa osakkeenomistajillemme miellyttävän tavan osallistua ja käyttää oikeuksiaan ilman tarvetta matkustaa Suomen halki kokouspaikalle. Voin lämpimästi suositella Euroclear Finlandin hybridiyhtiökokoustaratkaisua”, sanoi Väritukku Oy:n toimitusjohtaja Jani Karotie

Euroclear Finland tarjoaa täyden valikoiman yhtiökokouspalveluja, jotka soveltuvat suurille pörssiyhtiöille, listaamattomille yhtiöille, yhdistyksille ja muille pienemmillekin organisaatioille. Mikäli yhtiö on arvo-osuusjärjestelmässä, tarjoamme lisäksi osakasluettelon nähtävillä pidon ja ennakkoäänestyspalvelun, joka säilytysketjussa oleville osakkeenomistajille tapahtuu SRDII direktiivin mukaisesti ja suorarekisteröidyille omistajille vahvan tunnistautumisen kautta. Yhtiöt voivat valita joko täysin online-kokouksen, hybridikokouksen tai perinteisen fyysisen kokouksen. Euroclear Finlandin yhtiökokouspalvelun käyttö takaa juridisesti pätevän ja kaikkien osakkeenomistajien oikeuksia tasapuolisesti tukevan kokouksen. 

”OIemme Lumissa iloisia mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä Euroclearin kanssa Väritukun hybridikokouksen järjestämisessä. Kokous oli erittäin onnistunut, mistä kiitos Väritukun ja Euroclearin tiimeille.  Hybridiyhtiökokoukset yleistyvät vauhdilla ympäri maailmaa, ja nyt sellainen järjestettiin myös ensi kertaa Suomessa. Jatkamme yhteistyötä Euroclearin kanssa turvallisten ja luotettavien yhtiökokousten toteuttamiseksi”, sanoo Lumi AGM UK:n toimitusjohtaja Peter Fowler.


Väritukku Oy toimii Värisilmä-liikkeiden keskusliikkeenä, joka vastaa ketjun tuotevalikoimista, varastoinnista ja logistiikasta sekä tuotteiden markkinoinnista. Väritukun omistavat yksityiset Värisilmä-liikkeet. 

Lumi on maailman johtava digitaalinen alusta fyysisten, hybridi- ja online-kokousten järjestämiseen. Lumi tuottaa kokouspalveluja maailman suurimmille yhtiöille ja järjestöille. Lumi on ainoa alusta, joka mahdollistaa kokouksen digitoinnin ja ohjauksen läpi koko elinkaaren. 


Lisätietoja

Esa Kankkunen
Asiakkuus- ja myyntipäällikkö
050 410 1390
esa.kankkunen(at)euroclear.eu