Hanna Vainio jatkaa edelleen myös Euroclear Finlandin toimitusjohtajana. Tämä varmistaa jatkuvuuden johtamisessa ja lisää yhteistyötä Ruotsin ja Suomen arvopaperikeskusten välillä, jotka ovat Pohjoismaiden johtava rahoitusmarkkinoiden infrastruktuuri.
Hanna Vainio työskennellyt Euroclearissa vuodesta 2006. Hän on toiminut useissa johtotehtävissä ja aloitti Euroclear Finlandin toimitusjohtajana vuonna 2015. Hänen johdollaan Suomen arvopaperikeskus on käynyt läpi järjestelmäuudistuksen sekä liiketoimintaprosessien muutosprosessin, jonka viimeisessä vaiheessa arvopaperikauppojen selvitystoiminta siirtyi Euroopan keskuspankin yhteiseurooppalaiselle TARGET2-Securities -alustalle vuonna 2023.
Lisäksi Hanna Vainio on Euroclear Group Leadership Councilin jäsen.
Hanna Vainio sanoo: "On kunnia toimia myös Euroclear Swedenin toimitusjohtajana ja aloittaa tiiviimpi yhteistyö maiden välillä. Muutos vahvistaa entisestään erinomaista yhteistyötä ja edistää molempien arvopaperikeskusten kehittymistä Pohjoismaiden johtavaksi rahoitusmarkkinoiden toimijaksi.”
Vainio jatkaa: ”Olemme Suomessa uudistaneet ydinjärjestelmiämme, toimintamallejamme ja prosessejamme voidaksemme vastata kehittyvän eurooppalaisen selvitysmarkkinan vaatimuksiin. Voimme ylpeästi sanoa, että Euroclear Finland on nyt yksi Euroopan moderneimmista arvopaperikeskuksista. Tarkoituksena on viedä vastaavanlainen uudistushanke läpi Ruotsissa hyödyntäen Suomen järjestelmää, oppeja ja osaamista. Yhdessä olemme vahvempia ja voimme paremmin vastata myös asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. “
Bernard Frenay, joka vastaa Euroclearin Euroopan markkinoiden toiminnasta, toteaa: "Toivotamme ilolla Hanna Vainion tervetulleeksi Ruotsin arvopaperikeskuksen uudeksi toimitusjohtajaksi. Hänen syvällinen ymmärryksensä sekä Ruotsin, että Suomen markkinoista auttaa tuomaan arvopaperikeskukset lähemmäksi toisiaan, lisäämään asiakaskeskeisyyttä ja nopeuttamaan Euroclear Swedenin muutosmatkaa moderniksi markkinainfrastruktuuriksi sekä kotimaisille että kansainvälisille markkinaosapuolille.”